

Olen ehdolla sekä kunta- että aluevaaleissa. Olen 68-vuotias, vireä eläkeläinen ja jo kokenut kuntapäättäjä sekä toiminut aktiivisesti hyvinvointialueemme päätöksenteossa.
Elämäntyöni, 40 vuoden työuran, olen tehnyt yksityisenä fysioterapian alan yrittäjänä. Siksi yrittäjyyden edellytysten puolustaminen ja kehittäminen ovat minulle tärkeä tavoite vaikuttamistyössä. Haluan olla edelleen mukana kehittämässä Kuusamosta kilpailukykyistä ja elinvoimaista sekä yrittäjäystävällistä kuntaa, joka houkuttelee paikkakunnalle uusia yrityksiä ja asukkaita. Väkiluku on saatava kasvuun. Kuusamon markkinointia on tehostettava luonnon läheisenä asuinympäristönä ja kuntana, jossa myös yrittäjyydelle luodaan hyvät edellytykset. Rakennetaan asuntoja ja pidetään huoli palveluista sekä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta. Tarjotaan lapsille ja nuorille turvallinen kasvuympäristö, perheille tukea kasvatustyössä ja seniorille sujuva arki.
Aluevaltuustotyössä näen tärkeäksi monituottajamallin eli yksityiset yritykset ja järjestöt on otettava mukaan palvelutuotantoon. Kustannuslaskentaa ja hankintaosaamista on lisättävä ja hankintojen on perustuttava läpinäkyvään vertailuun hinnan ja laadun perusteella. Ihmiset on saatava jonoista hoitoon. Perheiden ja lasten sekä nuorten matalankynnyksen palveluja on oltava tarjolla. Ikäihmisille on tarjottava arvokas vanhuus. Palveluasumisen paikkoja on vähennetty liian nopeasti ja muistisairaat ja rahnaiset ihmiset ovat oman onnensa nojassa, yksin, turvattomina kodeissaan. Kotipalveluita, kuntoutusta ja kotiin annettavia tukipalveluita on järjestettävä. Yhden luukun palvelu on toteuduttava ja palvelunohjausta on lisättävä vammaisille ja ikäihmisille, vaikka digipalveluiden lisääminen onkin toivottu lisä palveluissa.
Työurani kautta tunnen hyvin vammaisten lapsiperheiden, aikuisten ja ikäihmisten sekä heidän läheistensä tuen tarpeet arjen sujumiseksi. Olen toiminut 16,5 vuotta vaikeasti vammautuneen, edesmenneen äitini omaishoitajana.
Tätä nykyä olen Kuusamon kaupunginvaltuuston 1. varapj. ja maakuntavaltuutettu. Kehittämisyhtiö Naturpoliksen hallituksen jäsen olen ollut usean kauden. Kuntapolitiikassa olen ollut mukana jo 25 vuotta. Aluevaltuustossa olen toiminut aktiivisena varavaltuutettuna, yhdyspintalautakunnan ja alueellisen vammaisneuvoston jäsenenä sekä Koillismaan alueellisen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Aiemmin toimin useita kausia sairaanhoitopiirin valtuutettuna. Kotikunnassani olen toiminut useita kausia perusturvalautakunnassa ja vammaisneuvoston varapuheenjohtajana.
Olen ollut mukana myös valtakunnallisessa edunvalvonnassa Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtajana sekä Suomen Yrittäjien hallituksessa hyvinvointivaliokunnan jäsenenä.
Olen Kuusamon Kokoomuksen puheenjohtaja. Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen jäsenenä olen toiminut useamman kauden ja tällä hetkellä olen piirihallituksen varajäsen. Aikoinaan olen toiminut Kokoomuksen Naistenliiton hallituksessa.
Koulutukseni on fysioterapeutti, tradenomi ja eMBA. Olen käynyt lukuisia fysioterapia-alaan ja yrittäjyyteen liittyviä lisäkoulutuksia.
Perheeseeni kuuluvat aviomies ja kaksi aikuista lasta sekä kolme lapsenlasta. Luonnossa viihdyn marjastaen. Harrastukseni ovat mutkamäen lasku.