

Reilu ja rehti kuusamolaisten asioiden puolestapuhuja. Äiti ja mummi, jolle perhe, yhteisö ja isänmaan asiat ovat kaikkein tärkeintä. Turvatarkastaja, yhden valtuusto- ja hallituskauden kokemuksen omaava ehdokas.
Tulen edelleen ajamaan kaikkien kuusamolaisten asioita vastuullisesti, sitoutuneesti ja suurella sydämellä yhteistyössä muiden kanssa.
Asioita, joihin kannattaa panostaa:
- Matkailusesongin pidentämiseen ympärivuotiseksi tähtäävät toimet.
- Keskustaajaman kehittäminen.
- Kylien kehittäminen yhteistyössä kylätoimijoiden kanssa.
- Pysytään hereillä turvallisuusasioissa ja kehitetään kokonaisturvallisuutta koko Kuusamon alueella.
- Alkutuotannon menestymiseen tähtäävät toimet
- Nostetaan esille metsäsaamelaisuus osaksi yhteisiä juuria ja kulttuuria.
- Työnvälitys on omissa käsissä. Huolehditaan riittävistä resursseista.
- Lapset ja nuoret. Huolehditaan oppimis rauhasta, riittävistä tukitoimista. Lapset ja nuoret eivät saa olla säästökohteita.
- Ikäihmiset on nähtävä voimavarana
Huomioitavaa:
- Kuntalaisten velkataakkaa ei voi lisätä loputtomiin. Talous on pidettävä tasapainossa.
- Investointien tulee hyödyntää mahdollisimman suurta osaa kuntalaisista.
- Pidetään ensisijaisesti huolta kunnalle kuuluvista palveluista
En puolla kaivoksia nyt suunnittelussa oleville alueille.
Olethan yhteydessä, viedään rohkeasti asioita eteenpäin!