

Olen 62-vuotias kokenut asianajaja. Koulutukseltani OTK. Minulle tärkeitä arvoja ovat isänmaallisuus ja oikeudenmukaisuus, joista ei tingitä. On tärkeää, että jokainen kuntalainen voi tuntea kuuluvansa tähän yhteiseen kotiimme, Kuusamoon.
Olen toiminut asianajajana yli 30 vuotta ja siinä ajassa on ehtinyt hoitaa ja kokea monenlaisia tavallisten ihmisten asioita ja loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että eipä ihmiset juurikaan toisistaan eroa, oli sitten herra tai narri. Samat ovat murheet ja haaveet. Ihmisillä on tahto tulla kuulluksi ja huomioiduksi ja sitä pyrin edistämään. Harrastuksiani ovat liikunta eri muodoissaan, eräily ja kalastus ja ehkäpä rakkaimpana runous ja kesäinen tyyni järvi.
Kunnallisessa päätöksenteossa haluaisin vaikuttaa koulutukseen ja yrittäjyyteen. Ilman hyvää koulutusta sijoittuminen yhteiskuntaan on haasteellista. Yrittäjyyteen panostamalla ja sen edellytyksiä parantamalla vahvistamme kunnan elinvoimaa ja hyvinvointia.
Yhteistyöllä muiden kanssa tiedän pystyväni vaikuttamaan kotimme…Kuusamon hyvinvointiin.
Matti Ervasti
asianajaja