
KUUSAMO2030 – KUNTAVAALIOHJELMA
Sitkeästi eteenpäin! Kuusamo on tunnettu ainutlaatuisesta luonnostaan, vahvasta yrittäjyydestään ja matkailun tarjoamista mahdollisuuksista.
Vuoden 2025 kunnallisvaaleissa tavoitteemme on rakentaa entistä elinvoimaisempi, kilpailukykyisempi ja kestävämmin kehittyvä Kuusamo, jossa yrittäjyys kukoistaa, luonnonvaroja hyödynnetään vastuullisesti ja matkailu luo yhä enemmän työtä ja hyvinvointia.
Teemme töitä, jotta tuleville sukupolville riittäisi hyvinvointia. Silloin olemme oikealla asialla. Tarvitaan sekä sydän että laskutaito. Kuntien käsissä on arki ja tulevaisuus. Kunta on eri-ikäisten ihmisten koti.
Valtuuston tulee olla kuntalaisten kuva ja päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Vain vakaa kuntatalous mahdollistaa kunnan kehittämisen. Kakku on leivottava, ennen kuin se jaetaan. Kunta, jossa ei ole työtä tai yrityksiä ei kauaa pystyssä pysy. Mitä enemmän on yritystoimintaa, sitä enemmän syntyy työpaikkoja. Yritykset luovat työpaikkoja, jotka tuovat kunnalle verotuloja. Kun yrittäjä pärjää, me kaikki pärjäämme.
VANKKA TALOUS ON KAIKEN PERUSTA
- Verotulot kasvavat uusien yritysten ja työpaikkojen myötä.
- Veronkorotukset ovat myrkkyä elinvoiman kasvulle.
- Velkaa otetaan vain tarpeellisiin investointeihin.
VETOVOIMAINEN KUUSAMO2030 – VÄKILUKU KASVUUN
- Käännetään asukasvirran suunta muuttovoitoksi. Kuusamoon muuttoa on edistettävä. Kuusamoa on markkinoitava houkuttelevana ja vetovoimaisena sekä luonnonläheisenä kotipaikkakuntana, työpaikkana ja yrittäjäystävällisenä kaupunkina. Kuusamon hyvä maine on valjastettava tukemaan markkinointia.
- Uudet asukkaat otetaan lämpimästi vastaan osaksi yhteisöä. Muuttajille tuotetaan monipuolinen tervetuliais- ja infopaketti. Tänne muuttoa harkitseville asukkaille ja yrityksille tarjotaan houkuttimia.
- Hyvät harrastusmahdollisuudet ja laadukkaat palvelut ovat iso vetovoimatekijä lapsiperheille ja senioreille.
- Monipuolistetaan ja lisätään asumisen mahdollisuuksia eri puolilla kuntaa.
- Pidetään kylät elävinä. Kehitetään edelleen kasvukäytävää Kuusamo-Ruka-Käylä välille.
- Parannetaan etätyön edellytyksiä ja työn monimuotoisuutta sekä mahdollistetaan monipaikkainen asuminen. Etätyöntekijöistä toivotaan tulevan vakinaisia asukkaita kuntaan. Pohjois-Kuusamo ja Ruka tarvitsevat omat etätyötilat keskustaajaman tapaan.
- Pidetään huoli nuorten palveluista, että he pysyvät täällä tai myöhemmin haluavat palata kotiseudulleen.
- Keskustaajamasta on tehtävä viihtyisä ja vetovoimainen. Innovaatioista Kelanrannansauna, Kirkkosaaren soiva metsä, retkiluisteluradat, jäätaidepuisto ja Kitkantien joulukoristelu ovat hyviä esimerkkeinä.
ELINVOIMA SYNTYY TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ JA YRITTÄJYYDELLÄ
- Kuusamo ei pysähdy. Kuusamon tulevaisuus lepää vahvan yrittäjyyden ja uusien investointien varassa. Kokoomus haluaa luoda kunnasta entistä houkuttelevamman paikan yrityksille, kehittäjille ja sijoittajille.
- Lisätään elin-, veto- ja pitovoimaa. Uudistetaan asumista ja työn teon mahdollisuuksia.
- Luomme kestäviä työpaikkoja ja vahvistamme paikallista taloutta. Kotikunnan tehtävä on olla elinvoiman mahdollistaja, arvostetaan yrittäjiä ja luodaan edellytyksiä yrittäjyydelle.
- Työvoimapulan ratkaisemiseksi tarvitaan koulutusta ja paikkakunnalle muuttajia.
- Kuusamon työpaikoista 71,8 % on yksityisissä yrityksissä. Tiivistetään yhteistyötä yrittäjien kanssa ja yrittäjät kutsutaan tasapuolisesti mukaan kehittämistyöhön. Yritystukia ja neuvontapalveluita on kehitettävä yhdessä yrittäjien kanssa.
- Palkkatuet yrittäjille edesauttavat varsinkin nuorten työllistämistä.
- Uusi yrityksiä on houkuteltava paikkakunnalle. On tehtävä töitä uusien startup-yritysten ja liiketoimintamallien saamiseksi Kuusamoon. Markkinointia ja viestintää yrittäjäystävällisestä Kuusamosta tulee lisätä.
- Kaupungin on tehostettava koko alueen markkinointia ja varattava siihen riittävät resurssit. Kuusamon kaupungin on oltava näkyvästi esillä matkamessuilla.
- Työntekijöiden saamiseksi paikkakunnalle on tehtävä aktiivista yhteistyötä yli sektorirajojen. Työllisyys, koulutus ja työmarkkinat on sovitettava yhteen.
- Yrityksiä tuetaan todellisten tarpeiden mukaisesti tapauskohtaisesti. Erityisesti alkavaa ja kasvua hakevaa yrittäjää/yritystä on tuettava. Kaupungilla on oltava tarjolla vuokrattavia yritystiloja. Palkkatuki ja Naturpoliksen tukipalvelut ovat oikeansuuntaisia palveluja.
- Hankintaprosessit on saatava paremmin tukemaan kunnassa olevia pk-yrityksiä.
- Yrittäjyyskasvatusta on aikaistettava ja lisättävä koulussa. Kouluille nimetään yrityskummit.
- Kaupungin tulee olla entistä palvelualttiimpi yrittäjiä kohtaan ja lisätä positiivista asennetta yrittäjyyteen.
ASUNTOMARKKINOIDEN KEHITTÄMINEN
- Tarjotaan viihtyisiä asuntoja ja tontteja myös tänne muuttaville perheille ja kausityöntekijöille.
- Edistetään loma-asuntojen muuttamista pysyviksi asunnoiksi.
- Monipuolisella, joustavalla asuntotuotannolla vastataan eri käyttäjäryhmien asumisen tarpeisiin. Vastuullista ja aktiivista kiinteistöjen hallintaa on edistettävä koko kunnan alueella. Tyhjät tontit ja asunnot tulee ohjata hyötykäyttöön.
- Joukkoliikennettä on kehitettävä keskustan ja Rukan välille asumisen ja työssäkäynnin mahdollistamiseksi.
- Nopea ja sujuva lupaprosessi on mahdollistettava uusille yrityksille ja investoinneille.
- Palvelualttiutta asiakasta kohtaan on lisättävä.
ELINKEINOT, ENERGIA JA INNOVAATIOT
- Elinkeinorakennetta on monipuolistettava. Vastakkain asettelua eri elinkeinojen välillä on vältettävä. Kaikkien elinkeinojen kehitys on turvattava tasapuolisesti koko kunnan alueella.
- Hankkeiden ja EU-tukien hakemisessa on oltava aktiivinen.
- On aktiivisesti tutkittava mahdollisuuksia uusiin liiketoimintamalleihin ja innovaatioihin – matkailu, luonnonvarat, energiantuotanto, bio- ja kiertotalous, tuulivoima, datakeskus, vetyjalostamo, siirtolinjat, ym. Tarvitsemme uusia, teollisia investointeja uudelle teollisuusalueelle, Kuubiolle.
- Puun jatkojalostusta ja puurakentamista on lisättävä.
- Vesistöjen hyötykäyttöä matkailun ja ruokatuotannon näkökulmasta on lisättävä.
- Koko ajan kasvussa olevaa luonnontuotealaa, talteenottoa ja osaamista sekä jatkojalostusta on kehitettävä ja tuettava.
- Yrityksiä on tuettava digitalisaatiossa sekä uusien liiketoimintamallien kehittämisessä.
- Talouden vauhdittamisessa on yhdistettävä työllisyydenhoito, korkeakoulutus ja innovaatiopolitiikka sekä kansainvälistyminen.
- Tiestön kuntoon liittyvää edunvalvontaa on tehtävä aktiivisesti. Myös junarata välille Kuusamo-Oulu on pidettävä mukana keskusteluissa.
MATKAILU KASVUN VETURINA
- Ympärivuotisen matkailun houkuttelevuuden lisäämistä kansallisesti ja kansainvälisesti koko Kuusamon alueella hienona kokonaisuutena on jatkettava.
- Suunnittelussa on huomioitava ilmaston muutoksesta johtuva matkailun kasvupotentiaali. 4 vuoden aikaa, lumivarmuus, kesäilmaston viileys, ilmastonlämpeneminen, luonnon hyvinvointimatkailu, ekomatkailu ja hiljaisuusturismi ovat tulevaisuuden vetovoimatekijöitä.
- Lentokenttää on kehitettävä. Lentoliikenne ja –yhteydet on turvattava.
- Joukkoliikennettä ja matkailijoille suunnattuja kuljetusratkaisuja on kehitettävä.
- Keskustaajama kaipaa hotellia.
- Rukan, Oulangan ja Kitkan alueen matkailua on kehitettävä ympärivuotisen matkailun näkökulmasta. Käylän elinvoiman kehittäminen – erämaakoulu ja erämaahotelli. Metsästysmatkailussa ja eräperinteessä on potentiaalia matkailun kasvulle.
- Kaupunki tarvitsee huolletun matkailuparkin karavaanareille keskustan taajama-alueelle.
- Vesistöt tarjoavat mahdollisuuden järvi- ja kalastusmatkailun kehittämiselle.
- Uusia reittejä on suunniteltava maastopyöräilylle, jotka yhdistävät kyliä, matkailukohteita ja alueen luonnonpuistoja toisiinsa.
- Matkailijoille on taattava myönteinen Kuusamo-kokemus.
- Jätehuoltoon on löydettävä toimivat käytänteet.
KESTÄVÄ KEHITYS
- Kuusamon alueen luonnonvarat tarjoavat valtavan potentiaalin kestävälle kehitykselle. Meidän on huolehdittava siitä, että metsiä, vesistöjä ja maaperää hyödynnetään vastuullisesti ja pitkäjännitteisesti. Luonnonvarojen turvallinen ja kestävä hyväksikäyttö tulee olla sallittua.
- Rakennetaan Kuusamoa kestävän kulutuksen periaatteella ja huolehditaan luonnosta.
- Kaikessa toiminnassa huomioidaan hiilineutraalius ja jätteetön Kuusamo.
- Kestävän matkailun periaatteita on noudatettava niin, että luonto säilyy vetovoimaisena tuleville sukupolville.
- Kestävä metsätaloudessa otetaan huomioon luonnon monimuotoisuus ja metsien virkistyskäyttö.
- Paikalliset kalakannat ja luonnon monimuotoisuus on turvattava järkevällä vesien hallinnalla.
- Matkailu- ja luontoarvoiltaan ainutlaatuisille alueille ei sallita kaivoksia.
- Kuusamon mineraalivarantojen hyödyntämiselle on löydettävä menetelmät, joista ei aiheudu pysyvää haittaa luonnon monimuotoisuudelle.
- Asetetaan tiukat ympäristökriteerit uusille kaivoshankkeille, jotta ainutlaatuinen luonto ja matkailuarvot säilyvät.
- Uusiutuvien energianlähteiden, kuten tuuli- ja aurinkovoiman edistäminen on osana kestävää kehitystä.
PALVELUIDEN TURVAAMINEN
- Terveyspalvelut on saatava sujuviksi vahvalla yhteistyöllä hyvinvointialueen kanssa.
- Hyvän ja terveellisen elämän varmistaminen kaikille kuntalaisille.
- Ikäihmiset voivat elää Kuusamossa täysipainoista ja rikasta elämää, osallistua ja tulla kuulluksi.
- Ikäihmisille on järjestettävä tukipalveluja arkeen ja palvelulinja, jolla he pääsevät asioille ja kauppaan.
- Tarvitaan asiointiapua ja kylätalkkareita ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten tueksi.
- Kaupunki-infrassa ja sen kunnossapidossa on huomioitava esteettömyys ikäihmisten ja vammaisten osalta.
- Syrjäytymisvaarassa olevista nuorista ja aikuisväestöstä on kannettava erityinen vastuu.
- Hyvään arkeen kuuluu yhteisöllisyys, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä harrastusmahdollisuudet.
- Ulkoliikuntapaikkoja ja lähiliikuntapaikkoja sekä tapahtumia tulee kehittää ja lisätä ja suunnittelussa on huomioitava myös liikuntaesteiset.
- Kaupungin omistamien tilojen innovatiivinen hyödyntäminen on mahdollistettava, esimerkiksi kulttuurin, harrastusten ja etätyön tukemiseen.
- Luodaan Kuusamo-tarina.
- Henkilöstön hyvinvointiin on panostettava, koska vain hyvinvoiva henkilöstö tuottaa laadukkaita palveluja.
- Liikuntapaikkojen varaaminen on oltava tasapuolista.
- Reitistöjä ja niiden opasteita on kehitettävä.
KOULUTUS, LAPSET JA NUORET
- Kouluissa kasvaa Kuusamon tulevaisuus.
- Laadukas varhaiskasvatus antaa hyvät eväät koulutielle. Perheiden tulee saada valita hoitopaikka vapaasti myös yksityiseltä puolelta palvelusetelin turvin. Tavoitteena on laajentaa esiopetus 2-vuotiseksi. Varhaiskasvatuksen henkilöstön ammattitaidosta ja koulutuksesta tulee pitää kiinni.
- Varhainen puuttuminen mahdollisiin terveen kasvun häiriöihin on tunnistettava jo neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa ja niihin on puututtava.
- Laadukkaasta perusopetuksesta on pidettävä kiinni. Koulutusmäärärahoja on lisätty perusopetukseen.
- Terveellinen ja turvallinen koulu on perusoikeus.
- Lapsille on taattava oppimisrauha ja opettajille rauha opettaa.
- Kyläkoulut on säilytettävä, ryhmäkoot on pidettävä sopivina, jotta mahdollisuus yksilölliseen oppimiseen mahdollistuu.
- Häiriökäyttäytymiseen ja kiusaamiseen on luotava keinot puuttua varhaisessa vaiheessa.
- Kännykät on kerättävä pois kouluaikana koulurauhan turvaamiseksi.
- Lapsille tulee tarjota laadukasta aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä harrastusmahdollisuus koulupäivän yhteyteen.
- Liikuntavälitunnit on palautettava koulupäivään.
- Tavoitteena on, ettei yksikään lapsi tai nuori ole koulupudokas.
- Luontokaupungissamme on järjestettävä lapsille ja nuorille ikäänsä vastaavasti luokkaretkiä luontoon, jossa lapsille kasvaa tunne yhteisöllisyydestä ja he oppivat tuntemaan kotiseutuaan.
- Harrastusmahdollisuus on taattava jokaiselle lapselle.
- Nuorten mielenterveyttä on tuettava. Nuorten mielenterveyspoissaolot ovat valtavia ja siksi tämä on hyvin vakavasti otettava aihe.
- Koulutusta ja työelämää on yhteen sovitettava, jotta työvoiman tarpeet ja työllistämisen palvelupolut kohtaavat.
- Oppilasmäärät pienevät – lapsimäärät saatava kasvuun lisäämällä paikkakunnalle muuttoa.
- Oppilaita on saatava kouluihin muualtakin, jotta koulujen säilyminen taataan. Siksi alppilukio, koulujen erikoistuminen, urheilulukio, valmennuskeskus, lentopalloakatemia, erämaakoulu ja kansainvälisyys ovat tärkeitä kehittämiskohteita.
- Uusia oppimisympäristöjä on kehitettävä.
- Työpaikoilla oppimista ja oppisopimuskoulutusta on lisättävä.
- Aktiivisella palkkatuella on tarjottava nuorille niin kesä- kuin ympärivuotisia työpaikkoja.
- Toisen asteen koulutuksen tulee olla monipuolista. Uutta koulutusta on saatava kala-alalle, luonnontuotealalle ja teknologian aloille.
TURVALLISUUS JA KRIISIVALMIUS
- Kuusamossa tulee olla turvallista elää ja liikkua niin liikenteessä, viheralueilla kuin luonnossa.
- Huoltovarmuuden ja energiaomavaraisuuden edistäminen, teknologisen infrastruktuurin kehittäminen.
- Huoltovarmuudesta ja valmiudesta kriisitilanteissa tiedotetaan kuntalaisia tarpeen mukaan.
- Maanteiden rahoituksesta on huolehdittava ja vastattava kunnan omalla vastuulla olevien teiden kunnosta.
- Kyliin on järjestettävä kyläpuhelimet tietoliikenneyhteyskatkoksia varten.
- Kaupunkilaisten turvallisuudesta on huolehdittava käytännön harjoittelulla ja järjestämällä turvallisuusiltoja.