

Olen 39-vuotias liikuntatieteiden maisteri Pohjois-Kuusamosta, Kitkajärven rannalta. Perheeseeni kuuluu puoliso, kaksi lasta ja kohta 16-vuotias Renni-koira.
Kuusamon puhdas luonto ja puhtaat vedet ovat minulle tärkeitä liikunnan ja rauhoittumisen paikkoja. Toivon, että me kuusamolaiset sekä myös lukuisat matkailijat voimme nauttia puhtaan luonnon luksuksesta myös tulevaisuudessa.
Lähes koko elämäni olen touhunnut liikunnan ja urheilun parissa ja olenkin Rukan alppikoulun, eli nykyisen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian kasvatti. Alppikoulun jälkeen hakeuduin Jyväskylään liikuntatieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan. Pääaineenani liikunnan yhteiskuntatieteet.
Opintoja ennen suoritin varusmiespalveluksen ja sotilasarvoltani olen reservin vänrikki.
Jyväskylässä opintojen parissa meni 4 vuotta. Opiskelun ohessa toimin mm. Jyväskylän hiihtoseuran alppijaoston vastuuvalmentajana. Työssäni pääsin perehtymään seuratoimintaan, sen keskeisiin tavoitteisiin ja päämääriin, joita on etenkin lasten ja nuorten liikunnan edistäminen. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa suoritettu työharjoittelu syvensi ymmärrystä urheilusta.
Jyväskylän vuosien jälkeen muutin takaisin Kuusamoon työskentelemään alppivalmentajana Vuokatti-Ruka urheiluakatemiaan. Työni ohessa viimeistelin pro gradu työni liittyen tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhteensovittamiseen toisella asteella. Valmistuin maisteriksi vuonna 2013.
Vuonna 2014 tie vei Kittilään Levi Snow Sport Academyn päävalmentajaksi. Levillä meillä oli kansainvälinen tiimi, jossa työskentelin kahden slovenialaisen valmentajan kanssa kolme vuotta.
Urheilu-urani lisäksi, työssäni olen matkustanut paljon eri puolille Euroopan hiihtokeskuksiin. Tämä on avartanut katsettani ja ymmärrystäni turismin merkityksestä paikallisille elinkeinoille. Jokaisessa kohteessa, jossa olen käynyt, luonto, toimivat palvelut ja paikallinen kulttuuri ovat näytelleet vahvaa osaa alueen vetovoimatekijänä. Uskon, että myös Kuusamossa nämä asiat ovat avaintekijöitä kansainvälisen matkailun kehittymiseen.
Etenkin paikallista kulttuuria ja sen vahvuuksia olisi hyvä tuoda Ruka-Kuusamon matkailussa entistä enemmän esille. Kaiken perusta on se, että me kuusamolaiset osaamme olla ylpeitä kotiseudustamme, tavoistamme ja arvoistamme. Leviltä tie toi takaisin Kuusamoon Vuokatti-Ruka urheiluakatemiaan vuonna 2018. Puolisoni kanssa
koimme, että Kuusamo on hyvä paikka elää ja kasvattaa lapsia. Lapsiperheelle monipuoliset palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat työpaikan lisäksi keskeisiä veto- ja pitovoimatekijöitä.
Elinvoiman näkökulmasta lapsiperheet ovat äärimmäisen tärkeitä, joten perheiden hyvinvointiin ja viihtymiseen on syytä panostaa jatkossa entistäkin enemmän.
Kuusamon vuosien aikana olen toiminut laajasti suomalaisen urheilun verkostotyössä.
Urheiluakatemiatyöni ohessa olen työskennellyt mm. Suomen Olympiakomitealle sekä Ski Sport Finland ry:lle. Kuusamon paikalliseen liikunnan ja urheilun kenttään olen päässyt sisälle viime vuosina valmennuskoordinaattorin tehtävässä.
Valmennuskoordinaattorina olen ollut kehittämässä paikallisia liikunnan ja urheilun edellytyksiä ja urheilijan polkua yhteistyössä seuratoimijoiden ja koulujen kanssa.
Nilon koululla käynnistynyt urheiluyläkoulutoiminta vahvistaa entisestään kaksoisuramahdollisuuksia Kuusamossa. On tärkeää, että pyrimme järjestämään asiat niin, että nuori voi opiskella ja harrastaa Kuusamossa mahdollisimman pitkään, joutumatta miettimään muuttoa toiselle paikkakunnalle. Tämän vuoksi myös toisen asteen jälkeisiä koulutus- ja kaksoisuramahdollisuuksia on syytä edelleen
kehittää Kuusamossa.