

Olen kahden alle 7-vuotiaan lapsen äiti ja paljasjalkainen kuusamolainen. Työskentelen toimistovirkailijana katsastusasemalla. Vapaa-ajallani lenkkeilen, neulon tai luen.
Olen viimeisen 4 vuoden ajan saanut olla jäsenenä Kuusamon kaupungin kasvatus- ja sivistyslautakunnassa ja varavaltuutettuna kaupunginvaltuustossa. Olen myös Pohteen Koillismaan alueellisen neuvottelukunnan varajäsen.
Perheiden turvallinen ja sujuva arki on minulle tärkeää. Erityisen tärkeänä pidän lasten ja nuorten hyvinvointia.
Yritykset luovat työpaikkoja, kun yrittäjä pärjää me kaikki pärjäämme.
Palveluiden tulee olla helposti saavutettavia.
Niin kunta- kuin aluevaltuustonkin tarvitaan pienten lasten vanhempien ääni ja kuka sen paremmin toisi esille kuin pienten lasten äiti.
Jos siis tahdot sinunkin äänesi kuuluviin ja sinua edustamaan asioihin perehtyvän, helposti lähestyttävän ja tunnollisen ihmisen niin tiedät ketä äänestää.
Elämäntyöni fysioterapia alan yrittäjänä 40 vuotta vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä parissa on vahva perusta, sille miksi haluan olla mukana vaikuttamassa sotepalvelujen kehittämiseen.
Toimin edesmenneen, aivohalvauksen saaneen äitini omaishoitajana 16,5 vuotta. Tunnen ikäihmisten ja vammaisten arjen.
Sotealan yrittäjyydestä julkisen sektorin kyljessä on minulla vahva kokemus. Sairaanhoitopiirin valtuutettuna toimin usean kauden. Olen toiminut aiemmin alan edunvalvojana usean kauden Suomen Kuntoutusyrittäjien hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana.
Tuolloin olin myös Suomen Yrittäjien hallituksessa ja hyvinvointivaliokunnassa. Olen jo kokenut kuntapäättäjä. Kuntapolitiikassa olen ollut mukana 25 vuotta. Tällä hetkellä olen Kuusamon kaupungin 1. varapuheenjohtaja. Kuusamon perusturvalautakunnan jäsenenä ja vammaisneuvoston jäsenenä olen toiminut pitkään.
Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi aikuista lasta ja kolme lapsenlasta.

