

Nyt on muutoksen aika! Uutta, aitoa ja osaavaa naisenergiaa valtuustoon!
Vaalisloganini on ”Positiivinen, turvallinen ja yhteisöllinen Hyvän Mielen Kuusamo”
Olen kuusamolainen paluumuuttaja. Perheeseeni kuuluu 12-vuotias poika ja avopuoliso. Harrastuksiini kuuluu mm. monipuolinen urheilu, avantouinti ja luonnossa liikkuminen. Ammennan luonnosta aina voimaa arkeeni. Myös ”tunturien tytöksi” minua kutsutaan.
Olen turvallisuus- ja matkailualan monipuolinen ammattilainen. Monille olen tuttu ko. aloilta ja myös mm. Rukan Nuorten tilasta, järjestötoiminnasta (esim. Kuusamon Maanpuolustusnaiset, Kuusamon Latu ja Polku sekä Ruka-Kuusamon Mökkiläisyhdistys).
Olen tehnyt alueella paljon vapaaehtoistyötä mm. lasten, nuorten ja perheiden sekä kyläläisten ja vapaa-ajan asukkaiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi, yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Olen ollut perustamassa ”Lasten ja Nuorten Turvana”-yhdistystä, joka perustettiin hiljattain. Yhdistys toimii lasten ja nuorten turvallisen kasvuympäristön puolesta, vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja tarjoaa keinoja henkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää lasten ja nuorten henkistä hyvinvointia, ehkäistä kiusaamista sekä tukea mielenterveyttä edistäviä toimintamalleja.
Lapsiin ja nuoriin satsaaminen on yhteiskunnan paras sijoitus!
Tärkeimpiä vaaliteemojani:
Lasten, nuorten, perheiden ja ikäihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittäminen
– Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy
– Varhainen puuttuminen kiusaamiseen
– Vanhemmuuden tukeminen
– Ikäihmisten kotona asumisen mahdollistaminen
– Avantouintiharrastuksen kehittäminen Kuusamossa – uusia ja turvallisia avantouintipaikkoja myös ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille
Kylien kehittäminen (mm. Kitkan ja Käylän seutu tärkeitä kehittämiskohteita) ja koko alueen matkailun (myös markkinointi) kehittäminen – Lisää Kuusamon (myös Rukan) vetovoimaa! Kuusamosta ympärivuotinen kohde!
Turvallisuuden kehittäminen – mm. julkisten turvallisuuspalvelujen saatavuus (poliisi, ensihoito ja pelastustoimi) ja välittömän kriisiavun saatavuus sekä resurssit
Vapaa-ajan asukkaiden palvelujen ja niiden saatavuuden kehittäminen
Turvallinen arki kuuluu jokaiselle!
”Kuusamo tarvitsee Jennin kaltaista, monipuolista ammattilaista! Hänellä on hyviä näkemyksiä ja paljon kokemusta alueen matkailun ja markkinoinnin sekä turvallisuuden kehittämiseksi. Hän on ajanut ansiokkaasti myös meidän mökkiläisten asioita, mm. Vetoomus Alakitkantien kunnostamiseksi.”
Minna ja Jari Savikko (Kuusamossa vapaa-ajan asunto 25 v)
Anne ja Juha Savikko (Kuusamossa vapaa-ajan asunto 20 v)
Ritva ja Seppo Saari (Kuusamossa vapaa-ajan asunto 30 v)